Olivatko Jämsän 1918 tapahtumat poikkeukselliset?
Jämsä 1918 (osa 1): Jämsäläisten valkoisten suorittamissa teloituksissa ammuttiin noin 80 henkeä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Mikä teki Jämsän vuoden 1918 tapahtumista poikkeuksellisia koko Suomea ajatellen vai oliko Jämsä ylipäätään poikkeus, eli miksi ”melskata” Jämsän tapahtumista?
Jämsän pitäjän keskustaa vuodelta 1917. Maisemaa hallitsee Artturi Arvion kauppakiinteistö nykyisen Nordean konttorin kohdalla. (Kuva: Emil Brask 1917, Leo Salmisen kokoelma)
Vanginvartija Saari (Jalmari, ”Saaren Jallu”) oli telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja, todistajan muistamatta, montako, mainitsematta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Aleksander Mäkisen saapumaan Saaren taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne olivat Mäkisen kaivamiin hautoihin haudattu.
Jonkun päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaavaa, ettei todistajan auttanut muuta kuin taipua tuohon määräykseen.
Melkein joka yö oli tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, erään kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla antanut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava.
Edellä kerrottu on osa Jämsän haudankaivajan Aleksander Mäkisen valaehtoista kertomusta. Historioitsijat pitävät Mäkisen kertomusta yhtenä kiinnostavimmista todistajalausunnoista sisällissodan aikaisesta valkoisesta terrorista Suomessa.
Todistajanlausunnon yksityiskohdat luovat konkreettista havainnollisuutta Jämsän tapahtumiin, vaikka Jämsän teloitusten varsinaista syntyhistoriaa todistus ei avaa, kuten syntyhistoriaa ei yksiselitteisesti kirjallisten dokumenttien avulla ylipäätään kyetä selvittämään.
Jämsän tapahtumista on tehty historiakirja, dokumenttielokuva, pidetty seminaareja ja näytelmäkin on vielä tulossa. Poikkeuksetta kun tapahtumat ovat olleet esillä, on myös ilmaantunut mielipiteitä, että miksi näistä melskataan?
Eivätkös punaisetkin osanneet teloittaa tai murhata? Mitä 70–80 uhria merkitsee suuressa kuvassa? Mitä jos punaiset olisivat voittaneet sodan - olisimme pian voineet olla osa Neuvostoliiton ”työläisten paratiisia”! Eivätkös ne olleet punaiset, jotka kapinan aloittivat ja tarttuivat aseisiin kumotakseen vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen?
Kyllä: punainen puolihan sen kapinan Suomessa aloitti. Ja jos punaiset olisivat vallankumouksessaan onnistuneet, niin olisimme voineet olla kiinteä tai löyhempi osa kommunistista Neuvostoliittoa. Tai sitten emme olisi olleet. Vaihtoehtoisella historian kululla voimme toki spekuloida.
Suomen sisällissodassa kuoli noin 36 000 henkeä, joista valkoisen tai punaisen terrorin uhreina (teloitettu, ammuttu, murhattu) noin 7 400 punaista ja noin 1 400 valkoista, eli suuressa kuvassa jämsäläisten noin 70 Jämsässä ja noin 10 muualla surmattua ei lukuna ole kuin noin prosentti valkoisen terrorin uhreista.
Ja kuten luvuista näemme, kyllä punaisetkin osasivat terrorin. Näinhän sisällissodissa on tupannut kautta historian olemaan: ruumiita tulee paljon myös taisteluiden ulkopuolella joko taistelevien osapuolten sodanjohtojen määräyksistä tai paljon myös sodanjohtojen määräysten vastaisesti, kuten oli laita niin punaisten kuin valkoistenkin puolella.
On kuitenkin muistettava, että Jämsässä punaiset eivät terroria osanneet tai he eivät saaneet mahdollisuutta yrittää osata, kuinka nyt asiaa käännelläänkin. Siksi jos pitäydymme vuoden 1918 tapahtumien ”melskaamisessa” nimenomaan Jämsässä, on keskiössä ns. valkoinen terrori.
Jämsän tapahtumia vuonna 1918 pidetään historiankirjoituksessa - huolimatta kaikesta vasta-argumentoinnista ja uhrien pienestä määrästä suhteessa kokonaiskuvaan - poikkeuksellisina koko Suomea ajatellen.
Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen, joka julkaisi 1960-luvulla paksut tutkimukset sekä punaisesta että valkoisesta terrorista, pitää Jämsän teloituksia, joita hän kutsuu niiden häikäilemättömyyden johdosta murhiksi ”poikkeuksellisessa määrin oikeudentunnetta loukkaavina”.
Merkittävänä poikkeuksena Jämsän osalta Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin ollen kyse ei Jämsässä ollut mistään pikaistuksissa suoritetuista valkoisen terrorin piiriin kirjattavista teloituksista kuten esimerkiksi antautuneiden punakaartilaisten joukkoteloitukset taisteluiden jälkeen olivat vaikkapa Länkipohjassa ja Varkaudessa.
Merkittävin poikkeus on kuitenkin se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta, paikkakunta oli sodan ajan suhteellisen rauhallinen valkoisten hallinnassa ollut alue, seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut, eikä väkivallantekoja ollut tapahtunut aiemminkaan, joten ”kymmenen silmää silmästä” kostoteoriallekaan ei ole katetta.
Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään virallisessa siviili- tai sotatuomioistuimessa ”päivänvalossa” kuten yleensä oli laita, kun valkoiset jakoivat oikeuttaan punaisilta valtaamillaan alueilla. Jämsässä päinvastoin toiminta oli salakähmäistä ja teloitukset tapahtuivat öisin.
Useat historioitsijat ovat todenneet, että terrori oli yksi tapa käydä sisällissotaa niin punaisilla kuin valkoisilla, näinhän on menetelty sisällissodissa muuallakin kuin Suomessa. Mutta kuten historioitsija Jukka Rislakki toteaa ajatuksen soveltamisesta Jämsään: täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa.
Kyllä, Jämsän tapahtumat vuonna 1918 olivat poikkeukselliset koko Suomessa.
Jonkun päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaavaa, ettei todistajan auttanut muuta kuin taipua tuohon määräykseen.
Melkein joka yö oli tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, erään kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla antanut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava.
Edellä kerrottu on osa Jämsän haudankaivajan Aleksander Mäkisen valaehtoista kertomusta. Historioitsijat pitävät Mäkisen kertomusta yhtenä kiinnostavimmista todistajalausunnoista sisällissodan aikaisesta valkoisesta terrorista Suomessa.
Todistajanlausunnon yksityiskohdat luovat konkreettista havainnollisuutta Jämsän tapahtumiin, vaikka Jämsän teloitusten varsinaista syntyhistoriaa todistus ei avaa, kuten syntyhistoriaa ei yksiselitteisesti kirjallisten dokumenttien avulla ylipäätään kyetä selvittämään.
Jämsän tapahtumista on tehty historiakirja, dokumenttielokuva, pidetty seminaareja ja näytelmäkin on vielä tulossa. Poikkeuksetta kun tapahtumat ovat olleet esillä, on myös ilmaantunut mielipiteitä, että miksi näistä melskataan?
Eivätkös punaisetkin osanneet teloittaa tai murhata? Mitä 70–80 uhria merkitsee suuressa kuvassa? Mitä jos punaiset olisivat voittaneet sodan - olisimme pian voineet olla osa Neuvostoliiton ”työläisten paratiisia”! Eivätkös ne olleet punaiset, jotka kapinan aloittivat ja tarttuivat aseisiin kumotakseen vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen?
Kyllä: punainen puolihan sen kapinan Suomessa aloitti. Ja jos punaiset olisivat vallankumouksessaan onnistuneet, niin olisimme voineet olla kiinteä tai löyhempi osa kommunistista Neuvostoliittoa. Tai sitten emme olisi olleet. Vaihtoehtoisella historian kululla voimme toki spekuloida.
Suomen sisällissodassa kuoli noin 36 000 henkeä, joista valkoisen tai punaisen terrorin uhreina (teloitettu, ammuttu, murhattu) noin 7 400 punaista ja noin 1 400 valkoista, eli suuressa kuvassa jämsäläisten noin 70 Jämsässä ja noin 10 muualla surmattua ei lukuna ole kuin noin prosentti valkoisen terrorin uhreista.
Ja kuten luvuista näemme, kyllä punaisetkin osasivat terrorin. Näinhän sisällissodissa on tupannut kautta historian olemaan: ruumiita tulee paljon myös taisteluiden ulkopuolella joko taistelevien osapuolten sodanjohtojen määräyksistä tai paljon myös sodanjohtojen määräysten vastaisesti, kuten oli laita niin punaisten kuin valkoistenkin puolella.
On kuitenkin muistettava, että Jämsässä punaiset eivät terroria osanneet tai he eivät saaneet mahdollisuutta yrittää osata, kuinka nyt asiaa käännelläänkin. Siksi jos pitäydymme vuoden 1918 tapahtumien ”melskaamisessa” nimenomaan Jämsässä, on keskiössä ns. valkoinen terrori.
Jämsän tapahtumia vuonna 1918 pidetään historiankirjoituksessa - huolimatta kaikesta vasta-argumentoinnista ja uhrien pienestä määrästä suhteessa kokonaiskuvaan - poikkeuksellisina koko Suomea ajatellen.
Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen, joka julkaisi 1960-luvulla paksut tutkimukset sekä punaisesta että valkoisesta terrorista, pitää Jämsän teloituksia, joita hän kutsuu niiden häikäilemättömyyden johdosta murhiksi ”poikkeuksellisessa määrin oikeudentunnetta loukkaavina”.
Merkittävänä poikkeuksena Jämsän osalta Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin ollen kyse ei Jämsässä ollut mistään pikaistuksissa suoritetuista valkoisen terrorin piiriin kirjattavista teloituksista kuten esimerkiksi antautuneiden punakaartilaisten joukkoteloitukset taisteluiden jälkeen olivat vaikkapa Länkipohjassa ja Varkaudessa.
Merkittävin poikkeus on kuitenkin se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta, paikkakunta oli sodan ajan suhteellisen rauhallinen valkoisten hallinnassa ollut alue, seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut, eikä väkivallantekoja ollut tapahtunut aiemminkaan, joten ”kymmenen silmää silmästä” kostoteoriallekaan ei ole katetta.
Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään virallisessa siviili- tai sotatuomioistuimessa ”päivänvalossa” kuten yleensä oli laita, kun valkoiset jakoivat oikeuttaan punaisilta valtaamillaan alueilla. Jämsässä päinvastoin toiminta oli salakähmäistä ja teloitukset tapahtuivat öisin.
Useat historioitsijat ovat todenneet, että terrori oli yksi tapa käydä sisällissotaa niin punaisilla kuin valkoisilla, näinhän on menetelty sisällissodissa muuallakin kuin Suomessa. Mutta kuten historioitsija Jukka Rislakki toteaa ajatuksen soveltamisesta Jämsään: täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa.
Kyllä, Jämsän tapahtumat vuonna 1918 olivat poikkeukselliset koko Suomessa.
FAKTA
* Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinaan nousseen Suomen kansanvaltuuskunnan välillä 27.1.–15.5.1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.
* Sisällissodassa kuoli noin 36 000 henkeä. Heistä varsinaisissa taisteluissa kuoli noin 9 000 henkeä (punaisia ja valkoisia). Vankileireillä tai niiden jälkeen kuoli noin 14 000 henkeä (valtaosa punaisia, loput ”muita”). Taisteluiden ulkopuolella teloitettiin, ammuttiin tai murhattiin vajaat 9 000 henkeä, noin 7 400 punaista ja noin 1 400 valkoista.
* Eteläinen Suomi oli sodan alkaessa punaisten hallussa, muu Suomi valkoisten. Jämsää lähimpänä ollut hatara taisteluryhmitys muodostui noin sadan kilometrin matkalle Kurusta Vilppulan ja Länkipohjan kautta Padasjoelle.
* Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinaan nousseen Suomen kansanvaltuuskunnan välillä 27.1.–15.5.1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan Suomen punainen kaarti, punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia.
* Sisällissodassa kuoli noin 36 000 henkeä. Heistä varsinaisissa taisteluissa kuoli noin 9 000 henkeä (punaisia ja valkoisia). Vankileireillä tai niiden jälkeen kuoli noin 14 000 henkeä (valtaosa punaisia, loput ”muita”). Taisteluiden ulkopuolella teloitettiin, ammuttiin tai murhattiin vajaat 9 000 henkeä, noin 7 400 punaista ja noin 1 400 valkoista.
* Eteläinen Suomi oli sodan alkaessa punaisten hallussa, muu Suomi valkoisten. Jämsää lähimpänä ollut hatara taisteluryhmitys muodostui noin sadan kilometrin matkalle Kurusta Vilppulan ja Länkipohjan kautta Padasjoelle.